(Mielipidekirjoitus)

Suomi on maailman onnellisin maa seitsemättä vuotta peräjälkeen. Entä sen jälkeen, kun puolen miljoonan ihmisen sosiaaliturvaa on leikattu? Väitämme, että onnellisuus on perustunut hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa palvelut ja turva on taattu kaikille. Suomalaiseen yhteiskuntasopimukseen on kuulunut se, että myös heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa olevista huolehditaan. Nykyinen hallitus repii tämän sopimuksen riekaleiksi.

Sosiaaliturvan leikkaukset kohdistuvat pahiten työtä tekeviin pienituloisiin, työttömiin ja opiskelijoihin. Uskooko joku tosissaan, että Suomen velkaantumiskierre pysäytetään kurjistamalla matalapalkkaisten naisten, palkkatyötä vailla olevien tai 18–24-vuotiaiden nuorten tilannetta? Käykö niin, että julkisen talouden kohentamisen sijaan hallitus rikkoo Suomen perustuslakia sekä kansainvälisiä sopimuksia?

Tutkimuksen ja kokemustiedon perusteella on taloudellisesti järkevää satsata siihen, että kansalaisten hyvinvoinnista ja sosiaalisesta osallisuudesta pidetään huolta. Aktiiviset ja hyvinvoivat ihmiset, jotka kokevat kuuluvansa yhteiskuntaan, ovat motivoituneita tuomaan oman panoksensa talouden voimavaraksi.

Haluamme Suomen, jossa nuoren on mahdollisuus opiskella vanhempien varallisuudesta riippumatta. Suomen, jossa pienipalkkaisenkin työn vastaanottaminen on kannattavaa. Ja Suomen, jossa työtön yksinhuoltaja voi viettää aikaa lapsensa kanssa leikkikentällä leipäjonon sijaan.

1.4.2024 voimaan astuneilla sosiaaliturvan heikennyksillä on kauaskantoisia ja tuhoisia vaikutuksia. Hyvinvointiyhteiskunnan hajottamisen sijaan tulee rakentaa ja vahvistaa sitä perustaa, johon suomalainen onnellisuus nojaa. Panostus sosiaaliturvaan on parasta talous- ja turvallisuuspolitiikkaa.

HÄMEEN SOSIAALITURVAYHDISTYS RY HALLITUS
Mervi Janhunen, puheenjohtaja
Maria Päivänen, sihteeri

Viime kuukausina työssäni useimmiten kuulemani kommentit ovat ”en tiedä, selvitellään”, ”ohjeet ovat tulossa” ja ”hr-työpöytä ei toimi”. Nämä liittyvät luonnollisesti uuden hallinnollisen kokonaisuuden ja palvelujärjestelmän uudistukseen eli hyvinvointialueen ensimmäisiin askeliin.

Olen saanut olla mukana jo edellisten kausien sote-uudistusten valmistelussa ja tässä viimeisessä maaliin viedyssä uudistuksessa erittäin tiiviisti. Julkisessa keskustelussa on valmisteluaikana nostettu esiin, että tämä on vain terveyspalvelu-uudistus ja kysytty, missä on se so siitä sotesta.

Tehtäväni on johtaa sosiaalipalveluja osana avopalvelujen kokonaisuutta. Rinnakkaiset kollegani organisaatiolaatikoissa vastaavat vastaanottotoiminnasta (sis. terveyspalvelut, kuntoutuksen ja päihde- ja mielenterveyspalvelut) ja suun terveydenhuollosta. Saan olla osa monialaista johtoryhmää, joka ensi töikseen on linjannut, että sote-asemien monialainen työ on meidän yhteinen tavoitteemme, vaikka hallinnollisena yhtenä kokonaisuutena sote-asemia ei johdetakaan.

Parhaillaan käymme keskustelua siitä, millä toimenpiteillä pääsemme hyvinvointialueen strategian tavoitteita kohti ja millä niitä mittaamme. Tässä kohtaa huomaan, miten kaukana mittariajattelu edelleen on sosiaalihuollon palveluista ja miten tiedonkeruu on kokonaisuudessaan ihan lapsen kengissä, vaikka ymmärrystä tärkeän tiedon määrittelylle onkin.

Strategian toimeenpanon ensimmäisissä koosteissa näkyi perinteinen jaottelu. Asukkaat, palvelujen käyttäjät nähdään ennen sairauksia, jolloin puhutaan ennaltaehkäisystä; sairaina, jolloin puhutaan hoidosta tai sitten puhutaan lastensuojelusta. Meidän on helppo puhua kansansairauksista, huostaanotoista ja niiden ehkäisystä, mutta missä on systeemiset, ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen liittyvät tavoitteet ja niiden mittarit, jotka pakottaisivat yhteiseen työhön, monialaiseen tiimityöhön? Aikuissosiaalityön asiakkaiden osalta ei pohjapapereissa ollut nostettu yhtään tavoitetta. Aikuinen on kuitenkin vanhempi, tuleva vanhempi, isovanhempi, mummo, setä, eno taikka kummi. Myös aikuisten palveluissa on tärkeää ennaltaehkäistä ja tarjota tukea riittävän varhain, sillä se vaikuttaa niin lasten tilanteisiin kuin kansansairauksien ehkäisyynkin. Puhumattakaan niistä tilanteista, joissa aikuinen tarvitsee erityistä tukea elämää kohdanneen kriisin, toimeentulon tai työllistymisen vaikeuden tai muun syyn takia.

Jo muutaman viikon jälkeen tässä vastuutehtävässä silmille hyökkäsi se, että aikuisten sosiaalipalvelut nähdään ikään kuin palliatiivisena, säilyttävänä hoitona. Sosiaalipalvelujen tarvitsijat eivät kuitenkaan ole juoppoja ja mielenvikaisia – he voivat olla keitä tahansa, joita elämässä on kohdannut tilanne, johon tarvitsee tukea ja muutosta. Talousvaikeudet ja erilaiset elämänkriisit voivat kohdata meitä kaikkia. Sosiaalityö ja -ohjaus on vahvasti muutostyötä.

Strategian toimeenpanon mittaristoihin ei ollut löydetty yhtään sosiaalipalveluja kuvaavaa mittaria. Tämä ei sinänsä yllättänyt, sillä eri tietojärjestelmien viidakoista ei kattavaa tietoa edes pysty koostamaan, vaikka tiedon tarve tunnistettaisiinkin. Jo ensimmäisten viikkojen aikana selvisi, että toimintatavat eivät kaikkialla mahdollista luotettavan tiedon tuottamista edes lakisääteisten määräaikojen toteutumisen seuraamiseksi. Palvelujärjestelmä on hajanainen, toimintakäytännöt erittäin kirjavat ja lain noudattamisen rajoja venytetään monessa kohtaa. Alussa mainitsemieni useimmiten kuulemiini lauseisiin voisi lisätä oman hokemani ”on se hyvä, että tuli hyvinvointialueuudistus”.

Kritiikki tiedon tuottamisesta ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meillä olisi tietoa sosiaalipalvelujen asiakkaista ja siitä, miten palvelumme pystyvät vastaamaan tarpeisiin. Meillä on jokaisen asiakkaan mielipide käsissämme – kunhan kysymme sitä. Meillä on jokaisen sosiaalihuollon ammattilaisen kokemus ja näkemys käsillämme – kunhan keräämme siitä tietoa. Pidän ehdottoman tärkeänä ja jopa hyvinvointialueen strategian toimeenpanon kannalta välttämättömänä, että sosiaalinen raportointi otetaan vakavasti ja kattavasti käyttöön johtamisen tueksi. Siitä kertyvä tieto ei ole välttämättä samanlaista kuin sairaansijaraportointi mutta siitä saattaa saada äärimmäisen tärkeää tietoa niistä ilmiöistä, joihin meidän tulee tarttua saadaksemme strategian tavoitteet toteutetuiksi.

Miltä hyvinvointialueen ensi askeleet sosiaalisen johtamisen näkökulmasta siis tuntuvat? Haparoivilta, mutta eteenpäin meneviltä. Varovaisilta mutta jäljet jättäviltä. Sellaisilta, joita kannattaa seurata, joiden suunta on selvillä. Sosiaalisen tulee tulla huomatuksi.

Maria Päivänen
Toimialuejohtaja, Sosiaalipalvelut, Pirkanmaan hyvinvointialue
YTM, laillistettu sosiaalityöntekijä
eMBA
Harrastuksena kuntapolitiikka

---

Tämän syksyn ajan olen paljon pohtinut sosiaalisen asiantuntijuuden merkitystä tai ylipäänsä sen tunnistamisen vaikeutta – ei pelkästään sosiaali- ja terveyspalveluissa vaan myös sivistys- ja kasvatuspalveluissa. Aihepiirin äärelle minua vei ajankohtainen mediassa käynnissä oleva keskustelu varhaiskasvatuksen vaikeasta tilanteesta, jossa eniten on käyty keskustelua koulutetun henkilöstön saatavuudesta ja työntekijöiden vaihtuvuudesta. Taustalla varhaiskasvatuslain muutos vuonna 2018, jolla muutettiin radikaalisti varhaiskasvatusyksiköiden työntekijärakennetta ja poistettiin sosionomeilta mahdollisuus valmistua varhaiskasvatuksen opettajaksi.

Toinen ilmiö, joka johdatti aiheen äärelle, on koronavuosien jälkeen kasvanut keskustelu perheiden, lasten- ja nuorten hyvinvoinnista tai sen puutteesta sekä niistä haasteista, joihin erityisesti kasvatuksellisissa yhteisössä kohdataan – kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Tutkimustulosten mukaan esimerkiksi joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii ahdistuksen ja masennuksen oireista. Opiskelijoilla psyykkisiä oireita ja kuormittuneisuutta näkyi suhteessa enemmän kuin koko aikuisväestössä. (KOTT, 2021) Kouluterveyskyselyn (2021) tulokset kertovat samaa tarinaa: iso osa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, mutta yksinäisyyden tunne on yleistynyt ja lapset ja nuoret ilmaisivat entistä enemmän ahdistuneisuuden kokemuksia.

Tuoreen lapsibarometrin tulosten perusteella vähän alle 60 prosenttia esikoululaisista koki olonsa turvalliseksi esikoulussa. Turvallisuutta lisäävinä asioina lapset mainitsivat turvalliset aikuiset (92%). Lapsiperheiden tilanteesta koronavuosien jälkeen ei ole aivan tarkkaa tutkimustietoa, mutta kuitenkin varhaiskasvatuksen ja kouluun valmistavan esiopetuksen keskeytymisen vaikutukset koronaepidemia alussa pieniin lapsiin ovat jääneet vähäiselle huomiolle. Varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten tukijärjestelmät ovat koululaisia heikompia, koska he eivät ole oppilashuollon piirissä. Lisäksi varhaiskasvatus- ja esiopetusikäinen lapsi on niin nuori, ettei hän pysty itsenäisesti hakemaan apua kodin ulkopuolelta. Pieni lapsi on lähtökohtaisesti haavoittuvammassa asemassa tuen saamisen osalta. (Lasten ja nuorten hyvinvointi… 2020)

Sosiaalinen hyvinvointi tarkoittaa yhteisöllisyyttä ja luottamusta; yhteisöjen sisäistä ja välistä yhteistoimintaa ja yhteisesti jaetuttuja normeja, arvoja ja ymmärrystä. Sitä voi tarkastella yksilön tai yhteisön ominaisuutena, jotka molemmat vaikuttavat terveyteen ja hyvinvointiin. Yhteisönä voi olla asuinpaikkakunta, naapurusto tai vaikka kasvatusyhteisö. (Vesa ym., 2020) Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten keskeisiä yhteisöjä ovat päiväkodit ja eri asteiset oppilaitokset. Sosiaalista hyvinvointia lisää osallisuus, joka tarkoittaa suhteissa olemista, kuulumista, yhteisyyttä, yhteensopivuutta, mukaan ottamista, osallistumista, vaikuttamista, demokratiaa, ja tämän järjestämistä ja johtamista (Isola ym., 2017).

Miten voisimme sitten edistää ja lisätä lasten ja nuorten sosiaalista hyvinvointia? Sosionomikoulutuksen tavoitteena on kouluttaa asiantuntijoita ihmisten hyvinvoinnin, elämänhallinnan ja osallisuuden tukemiseen ja edistämiseen. Osaamista rakennetaan kokonaisvaltaisesti painottaen asiakaslähtöisiä palveluprosesseja, ennaltaehkäisevää toimintaa, asiakkaiden osallisuutta ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Löytyisikö sosiaalisen asiantuntijuudesta vielä lisää viisautta auttaa ja tukea lapsia, nuoria sekä heidän perheitään?

Lähdeluettelo saatavissa kirjoittajalta pyydettäessä (merja.salminen@hamk.fi).

Merja Salminen, koulutuspäällikkö, FT
HAMK Sosionomikoulutus ja Sosiaali- ja terveysalan YAMK-koulutukset

---