Tulevaisuuden sosiaalityötä tarkastelevassa Tiekartta 2030 -selvityksessä korostettiin yhteisöllisen sosiaalityön merkitystä. Selvityksen johtopäätöksissä todetaan, että tulevaisuudessa sosiaalityön tulisi olla matalan kynnyksen lähipalvelua, jossa toteutuu alueperustainen yhteisöllinen lähestymistapa.
Yhteisöllisyys ei ole uusi tuttavuus sosiaalityön kentällä, sillä vielä 2000 -luvun alussa se oli sosiaalityön keskeisiä viitekehyksiä. Tuolloin sosiaalityössä puhuttiin vielä paljon demokratiasta ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta. Ajateltiin, että yhteisö on yhtä vahva kuin sen heikoin jäsen. Meille ei riittänyt, että suurimmalla osalla ihmisistä asiat olivat hyvin, vaan kaikille oli annettava mahdollisuus osallistua yhteiskunnan rakentamiseen omalla panoksellaan. Sosiaalityön oli tuettava ihmisiä ja yhteisöjä tässä tavoitteessa. Kaikkia tarvittiin ja sosiaalityötä tehtiin yhdessä muiden ammattilaisten, järjestöjen, yhdistysten, naapureiden, läheisten, vertaisten ja etenkin alueen ihmisten kanssa.
Sitten uusliberalistinen hallintomalli tunkeutui sosiaalityöhön kuin käärme paratiisiin. Koska Suomessa tuolloin oli vielä köyhiä, syrjäytyneitä ja työttömiä, niin tästä eivät päättäjät pitäneet ja katsoivat sosiaalityön pahasti epäonnistuneen. Sosiaalityön asiantuntijoilta otettiin valta pois ja sen kehittäjiksi palkattiin uuden hallintoideologian ”New Public managementin” guruja. Sosiaalityöhön tuli uudet arvot tehokkuus, taloudellisuus ja keskittäminen. Aluetoimistot purettiin ensimmäisenä pois. Sitten tuli uusi kieli ja laadittiin strategioita, palvelurakenteita, -ketjuja, -prosesseja, segmentointiin, arvioitiin, mitattiin, raportoitiin ja tehtiin näistä kaikista loputtomasti power pointteja. Yksilökohtainen toimistososiaalityö lisääntyi ja samalla sosiaalityö monoammatillistui, kun päätettiin, että vain sosiaalityöntekijät tekivät sosiaalityötä. Kaikista näistä ankarista ponnisteluista huolimatta Suomessa on edelleen köyhiä, syrjäytyneitä ja työttömiä.
Tästä eivät päättäjät pidä ja muutosta haetaan yhteisösosiaalityöstä. Hallitusohjelmassa yhteisöllisyyden merkitystä korostetaan useissa eri aihealueissa. Pirkanmaan sote -keskusohjelmassa onkin vahva panostus kansalaistoiminnan koordinaation ja yhteisötyön vahvistamiseksi. Tavoitteena on lisätä kolmannen sektorin toimijoiden ja julkisten palvelujen yhteistoimintaa. PirSote ohjelmassa kehitetään kaikille avoimia yhteisökeskuksia kansalaistoiminta- ja järjestölähtöisesti.
Suomen suurimmassa lähiössä Hervannassa on nyt yhteisökeskus L8. Sen kehittämistyö perustuu yhteisösosiaalityön perinteiseen avoimeen kumppanuusmalliin, jossa toimijoina ovat asukkaiden ja sosiaaliviranomaisten lisäksi kolmas sektori ja etenkin sosiaalialan järjestöt. L8 kokoaa saman katon alle kaupungin aikuissosiaalityön ja kolmannen sektorin matalan kynnyksen palveluita sekä kansalaistoimintaa. Yhteisökeskus tarjoaa ennaltaehkäisevää tukea sosiaalisten ongelmien kohtaamiseen monipuolisen ja monikielisen neuvonnan, ohjauksen ja toiminnan kautta sekä kehittää julkisten sosiaalipalvelujen ja yhdistystoimijoiden yhteistyötä. Mukana on vahvoja alueellisia toimijoita kuten YSTI ry, seurakunnat ja A-kilta, Linja 20 -hanke sekä lapsiperheiden sosiaalityö.
Sosiaalityöllä ei ole niin paljon valtaa, että se kykenisi muuttamaan talouden rakenteita köyhyyden poistamiseksi, mutta hyvällä yhteisösosiaalityöllä voimme merkittävästi lisätä sosiaalityön vaikuttavuutta kansalaisten osallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Kirjoittaja
Juha Santala, Sosiaalityön lehtori
TAMK, sosionomin tutkinto-ohjelma
Lisää: Ronkainen, Saara (2022) Yhteisösosiaalityön mallin rakentuminen Hervannan yhteisökeskukseen. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202203213798
